Petri Rajala Tamperelainen kaupunginvaltuutettu ja kauppatieteiden opiskelija. Kaikki täällä esittämäni näkemykset ovat täysin omaa yksityisajatteluani eivätkä edusta mitään muuta tahoa. Lue minusta ja ajatuksistani lisää kotisivultani!

Enemmän rohkeutta, vähemmän menneisyyteen katsomista

Yli vuoden kestäneen väännön jälkeen kilpailukykysopimus on vihdoin saatu aikaan. Sopimusta voidaan kilpailukykyä edistävien vaikutustensa johdosta pitää oikeansuuntaisena, mutta sen merkitystä ei kuitenkaan tule yliarvioida. Yhteiskuntamme kaipaa perusteellisempia uudistuksia — olisi korkein aika ymmärtää, että 2010-luvulla menestysreseptiksi eivät riitä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen väliset keskitetyt sopimukset.

 

On erittäin tärkeää, että paikallinen sopiminen saadaan toteutumaan mahdollisimman pian. Vaatii suunnatonta ylimielisyyttä uskotella itselleen, että työmarkkinapamppujen kabineteista käsin voitaisiin tehdä tarkoituksenmukaisempia ratkaisuja kuin ruohonjuuritasolla työpaikoilla. Työehtosopimusten yleissitovuudestakin olisi syytä luopua; on ylipäätään kornia käyttää käsitettä sopimus asiakirjasta, jonka sisällön noudattaminen järjestäytymättömien työnantajien ja työntekijöiden osalta perustuu pakkoon, ei vapaaehtoiseen sopimiseen.

 

On taloustieteellinen fakta, että työllistäminen on kannattavaa ainoastaan silloin, kun työn tuottavuus on korkeampi kuin työpanoksen hinta eli palkka kaikkine sivukuluineen. Jäykkien työmarkkinoiden ja palkkaamisen kalleuden vuoksi työpanoksen hinta on varsin joustamaton, joten palkan sijaan työttömyys joustaa — Suomen tapauksessa viime vuosina ylöspäin. Jäykät työmarkkinat ja korkea verotus sekä sivukulut siis aiheuttavat työttömyyttä. Saavutetuista eduistaan kiinnipitävä ay-liike ei suinkaan aja työttömien tai vasta työelämää varten kouluttautuvan nuorison asiaa, vaan jo työsuhteeseen päässeiden jäsentensä etua.

 

Vasemmisto puhuu usein hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli vuonna 1980 40 %, vuonna 2014 puolestaan 58 %. Kokonaisveroaste on näiden vuosien välillä kivunnut 35 prosentista 44 prosenttiin. Yhtenäkään vuonna 1970-luvulta lähtien julkiset menot eivät ole nimellisesti tarkastellen supistuneet edellisestä vuodesta. Melkoista alasajoa!

 

Sote-uudistuksen yhteydessä toteutettavan valinnanvapauden ja palveluiden monituottajamallin sekä julkisen tuotannon yhtiöittämisen vastustajat luulevat osaavansa kansalaisia paremmin valita tarkoituksenmukaisimman palveluntuottajan. Monituottajamallin vastustaminen on julkisen talouden kannalta edesvastuutonta. Esimerkkinä onnistumisesta käy Mänttä-Vilppula, jossa kokonaisulkoistuksen myötä sote-kulut ovat alentuneet ja hoitojonot lyhentyneet.

 

Jämähtäminen menneisyyteen ei ulotu pelkästään soteen ja talouteen, vaan myös turvallisuuspolitiikkaan. Moneenko itsenäiseen naapurimaahansa Venäjän vielä tulee lähettää sotilaitaan, ennen kuin suomettumisen aikakaudelle ja Paasikiven–Kekkosen linjalle jämähtäneet poliitikot ottavat pään pois pensaasta ja alkavat kannattaa Nato-jäsenyyttä, joka kaikista mahdollisista vaihtoehdoista parhaiten varmistaa kansallisen turvallisuutemme?

 

Yhteiskuntamme tarvitsee ennakkoluulottomia ja radikaaleja uudistuksia selvitäkseen tulevaisuuden haasteista, pelkkä näpertely ja lyhyet askeleet eivät enää riitä. Jos Suomi olisi yritys, se olisi uudistusten laiminlyönnin johdosta todennäköisesti jo ajautunut konkurssiin tai vähintäänkin yrityssaneeraukseen. Nyt on tekojen aika!

 

Tässä linkki, jonka takaa löytyy englanniksi lisätietoa aiheesta: http://nordic.businessinsider.com/finland-new-europe-problem-2016-6

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Kelluva markka hoitaa jouston, eikä ihmisen tarvitse mennä mutkalle.

Toimituksen poiminnat